Isosleirille olisi meno huomenna. Vain neljä kokelasta, sillä kaksi ovat sairaina. Ja tietysti sinä tulet sinne. Niin tyttöystäväsi kanssa. Vihaan sitä kuinka hän on kaksi vuotta sinua vanhempi. Mahtava rippirakkaus isoisosen kanssa. Tärkein ihminen ei tule leirille kanssani. Minulla ei siis ole ehkä hivenenkään järjen ääntä siellä. Toivon, että osaan pitää kieleni kurissa. Tai, että edes kestän nähdä kaiken sen.

Välillä minulla on tunteita, jolloin en kaipaa sinua. Annan teidän olla. Siitä tiedän, että minulla on mahdollisuus päästä sinusta irti ja rakastua ehkä taas uudestaan. Eräs ystäväni kysyi minulta, kuinka moneen olin todella ollut ihastunut. Mietin, ja tiesin, että vain yhteen. En voi väittää, etteikö muitakin ihastuksen kohteita olisi ollut, mutta vain häntä olin milloinkaan rakastanut. Sitoutumiskammo rikkoi vain sen rakkauden. Olen tuntenut hetkittäin taas niitä ihania väreitä, jotka käyvät pitkin ruumistani, kun katson sinisíin silmiin, tai kun joku hymyilee minulle ihanasti, mutta en ole ihastunut. Enkä kiirehdi, sillä en voisi ryhtyä suhteeseen kenekään kanssa, ennen kuin pääsen sinusta yli.

Vielä joku päivä kirjoitan tänne erostamme. Uskon, että käytyäni kaiken taas läpi, ymmärrän kaiken todella loppuneen ja jatkan nuorta elämääni. Ehkä jopa jonkun toisen ihanan ihmisen kanssa.